sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Lenkillä

Pääsiäisen kunniaksi käytiin tänään mummilassa, ja Jedi käyttäytyi niin hyvin että! (Paitsi että se väänsi paskat matolle, mutta noh, sellasta sattuu.) Huomenna mennään mummolaan, toivottavasti siellä sujuu yhtä hienosti.

Kävimme myös metsälenkillä, ja tässä vähän kuvia. Hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille! :)








Ensimmäinen kunnon maatilkku! Ehkä se kevät tulee sittenkin

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Maailman paras koira

Nyt on ilmottauduttu erkkariin... Iiks kuinka jännittää. Toisaalta se on vähän kunnianhimoista mennä heti oikein erikoisnäyttelyyn - varsinkin kun omistajakaa ei ole koskaan käynyt koiranäyttelyssä! Ajattelin kuitenkin että kun mennään pikkupentuluokkaan niin tuomaritäti katsoo vähän läpi sormien ja otetaan se harjoitteluna.

Meillä on vietetty pääsiäistä. Eilen käytiin Manun ja omistajansa kanssa metsälenkille, johon hurahti melkein kaksi tuntia. Tänään käytiin Kouvolan keskustassa koirapolulla ja koirapuistossa, jossa ei kylläkään ollut ketään (eikö kukaan mene koiransa kanssa puistoon klo 11?!). Molempina päivinä on ollut väsynyttä koiraa!




Ulkoilun jälkeen palvotaan aurinkoa.


Tänään pesin ja harjasin Jedin oikein perusteellisesti. Se meni yllättävän hyvin, vaikka suoritin molemmat toimenpiteet yksin! Yleensä Jedi rimpuilee niin paljon että tarvitsee avustajan, mutta nyt on oppi iskostunut päähän. 

Olen kyllä äärettömän tyytyväinen Jediin. Alun perinhän koiran piti tulla meille vasta tänä keväänä ja tai kesällä, mutta kun sopiva koira löytyi niin tartuimme tilaisuuteen. Ja Jedi on kyllä lähes täydellinen koira meille! Rauhallinen ja energinen sopivassa suhteessa - sehän tuli lähinnä kotikoiraksi, ei harrastuskaveriksi mutta itse ainakin rakastan monen tunnin metsälenkkejä, ja niin Jedikin. Se on hiljainen ja melko avoin, tykkää kaikista ihmisistä, eli vähän toista kuin stereotyyppinen sheltti... Se on seurallinen, mutta kuitenkin sen verta itsenäinen ettei ole ollut mitään eroahdistusongelmia tai muuta. Se on oppivainen ja leikkisä. Se ei ole koskaan vetänyt hihnassa, kun siinä kävelyn on oppinut. Ohituksetkin menevät nykyään aika mukavasti, ottaen kuitenkin huomioon että se on vielä niin nuori ja leikkisä. Koko ajan kuitenkin opetellaan sitä asiaa paremmaksi. No, onhan niitä huonojakin puolia, niin kuin kaikissa. Mutta yritetään olla positiivisia ja keskittyä hyvään!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Pienet, isot, kevyet, raskaat, pystyt, lupat...


Lauantaina käytiin siis laittamassa korvia kuntoon.


Ilme kertoo suhtautumisesta autoiluun.
Ensin niihin pistettiin hieman haavateippiä tukemaan rustoa ja näin ollen korva hieman nousisi, lisäksi laitettiin "silta" niiden väliin jotta niitä saataisiin niitä vähän parempaan asentoon; ei niin että ne roikkuvat sivuilla. No, tämä henkilöhän pisti ne oikein hienosti ja laittoi liimat vain niihin pisimpiin karvoihin, jotta korvat näyttäisivät siistiltä erkkarissa. Kun päästiin kotiin, irtosi liimaus toisesta korvasta ja meidän täytyi laittaa ne uudelleen - harmi vain että liimaa tuli hieman tujusti ja toinen korva sojotti tohon otsaviiruun päin, eli oli hieman vinossa...

Tänään sitten otin sen sillan pois, mutta annoin teippien olla (varmaan olisin saanut hieman koloja käteen jos olisin niitä ryhtynyt repimään, ovat vielä sen verta tiukasti kiinni). Toinen korvahan sitten oli vinossa ja toinen vielä vähän turhan raskas,  joten liimasin ne vielä ulkoreunoista kiinni. Nyt ne näyttävät minun mielestäni aika kivalta! Paitsi että meidän huonoista liimaustaidoista johtuen liimaa tuli hieman liikaa ja nyt toisessa korvassa on pieni kalju kohta... mutta onneksi tuon korvakarvat kasvavat nopiasti.
Nonii, anna nyt se perhanan herkku.

Ymmärrän kyllä, että ainakin ei-sheltti-ihmisten ja vähintäänkin ei-koiraihmisten korvaan kaikki tämä kuulostaa aika rajulta. Tuntuuhan se itsestänikin vähän pöllöltä, mutta loppujen lopuksi se ei ole kovin suuri vaiva eikä se koirakaan siitä oikeasti kärsi. Ainakin jos liimauksen tekee oikein, eli niin että ilma kuitenkin kiertää.

Aika ajoin on shelttipiireissä keskustelua pystykorvaisuuden sallimisesta, sillä niin monet sheltit päättävät ryhtyä pystykorviksi ja sitten niitä korvia liimataan. Suuri osa shelteistä on varmasti "feikkikorvia" eli niiden asenoa on muokattu liimamalla. Siksi monet kannattavat pystykorvaisuuden sallimista ja tämän hölmöilyn lopettamista - onhan esimerkiksi bordercollieilla sallittu sekä pystyt että puolipystyt korvat.

Pitäisikö sitten kaikennäköiset korvat sallia? Onhan näitä raskaskorvaisiakin jonkin verran ja yhtä lailla niitäkin joudutaan liimaamaan ja muokkamaan. Toisaalta kun ajattelee, ei shelteillä olisi enää yhtä tunnuspiirrettä, taittokorvia. Onhan sekin suuri osa sheltin ilmettä. Ehkä on kuitenkin parempi pitää rotumääritelmä tällaisena, ja tehdä sitä pientä hölmöilyä. Tämä on ehkä vähän typerä argumentti, mutta on sitä pahempiakin tapauksia - joillakin roduilla korviin kiinnitetään kymmensenttisiä tai ne teipataan kaulan alta kiinni. Siihen verrattuna shelttien korvien muokkaus on melko pientä, se on vain jostain syystä noussut pinnalle.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

5 kk!



Niin ne vauvat vaan kasvaa. 

Jees. Eilen käytiin koirapuistossa ja Jedi tapasi kaksi siperianhuskya! (meidän lähipuistossa ei ole pienille erikseen puolta) Vähäsen ne jännitti, mutta lopulta meinasi mennä leikkiin kutsumaan - oikein haukkui, tämähän ei hauku juuri koskaan! Oli niiten leikit kuitenkin vähän liian rajuja tällaselee sintille, joten lähdettiin sitten pois.

Tänään käytiin järven jäällä, ja ulkonahan oli siis aivan JÄRKYTTÄVÄ tuuli. Kovin mitä olen varmaan koko talvena kokenut. Oli aika rasittavaa kun piski lähtee yli sadan metrin päähän huitelemaan, kun lumi lentelee ja sit on vaan niiiiiin hauskaa. Ei siellä ketään muuta ollutkaan (kukaan muu ei tollasella ilmalla uskaltautunut) joten ei se niin haitannut. Ja luoksekin tuli heti, kun sain huomion lumesta herpaantumaan.


Puistoon matkustaessa Jedi pelkäsi taas autossa - sillä on selvästikin autopelko, ei pahoinvointia. Pahinta taisi kuitenkin olla se että valjaat laitettiin turvavyöhön kiinni, koska kun kotiin tultiin se sai siinä vapaana makoilla (hups) eikä ollut mitään ongelmaa. (Puolustaudun sillä että matka oli todella lyhyt ja koira erittäin väsynyt.) Vähän jännittää miten lauantai menee kun matkustetaan Helsinkiin korvia laittamaan, kun matkaan menee melkein kaksi tuntia...


Sellaista tänne. Uusi ikä, uudet kujeet! 

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Pätevä piski

Huono kännylaatu...
Kuvassa Jedi näyttää olevansa Kunnon Koira ja odottaa kiltisti lupaa syödä lihapullat. Olen yrittänyt saada asioista luopumista vahvaksi, koska aina on niitä hulluja jotka yrittää tappaa koiria laittamalla myrkytettyjä lihapullia ym. tienvarsille.

Aika hyvin Jedi totteleekin. Se on tosi nopea oppimaan.Nyt ei ole tapahtunut mitään erikoista meidän elämässä, joten tässä on nyt tällainen lista kaikesta mitä se jo osaa, pysyn sitten itsekin kartalla.

Käskyt:
tänne
istu
maahan
seiso
odota (vähän kuin paikka, niin että pysähtyy juuri siihen asentoon missä   on. Istu, maahan seiso on aina niin kauan kunnes tulee vapautus)
vapaa
ole hyvä
kiitos (irti)
katse
jätä
reunaan (lenkillä, ettei huitele keskellä  tietä)
sivu
etsi (aarteenetsintäleikissä)


Temput:
tassu
kieri
pyöri
sambaa (eli hoikkelehtii takajaloilla)

Lisäksi se osaa lelujen nimiä, jos on liian laiska juuri sillä hetkellä leikkimään nii hihkasee jaa "MAJAVA!" ja toi hakee sen :D



torstai 14. maaliskuuta 2013

Ei mitään ihmeempää

Ei ole paljoa tapahtunut meidän elämässämme tämän viimeisen viikon aikana. Rauhaisaa kotielämää eletty, koirakavereita treffattu ja vähän treenattu. Ihan itseksemme, vielä emme ole tokoa aloittaneet. Lisäksi Jedi kävi äidin kanssa näyttelytreeneissä, mikä meni kuulemma ihan hyvin. Paikalla oli yhteensä kutakuinkin 40 koiraa (jotka tosin jaettiin vielä isoihin ja pieniin), joten Jedillä riitti kyllä ihmettelemistä! Itse en pääse Jediä näyttelyharjoituksiin koskaan viemään, koska minulla on juuri samaan aikaan balettitreenit. Harmittavaa, mutta onneksi toko sentään sattuu sellaiselle päivälle jolloin minulla ei ole mitään menoa.


Korville pitänee kohta näyttää vähän liimaa, kun ovat vielä niin raskaat

Tuleva kehäkettu kiittää ja kumartaa!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Myrskyn merkkejä

Otsikko ei siis viittaa mihinkään käytösongelmaan, vaan tämän päivän säähän. Järkyttävä tuuli! Kuva otettu aiemmin tänään, silloinki tuuli muttei vielä läheskään näin kovaa kuin nyt. Huh huh, lähtee kohta varmaan kattokin irti.

Eilen olin koko päivän sairastelemassa kotona, enkä päässyt Jediä viemään kunnon lenkillekään.  Sisällä puuhattiin kyllä paljon, odota-käsky laitettiin alulle ja pyöri-temppua harjoiteltiin. Ihan vaan koska oli tylsää, voisihan senkin ajan kuluttaa tärkeämpienkin käskyjen parissa. Mutta koira tykkäsi ja nappasi idean noin kymmenessä minuutissa.

Tänään sitten mentiin järven jäälle. Siellä on niin ihanaa pitää vapaana, niin paljon tilaa ja näkee mihin menee, metsässä ei vielä oikein illalla uskalla pitää vapaana. Kun heijastimet pannasa ja valjaissakaan eivät näy tuon turkin alta. Mutta, oli hauskaa niin omistajalla kuin koirallakin, harmi etten ole tuota paikkaa tajunnut aiemmin!

Pistetään vielä kuvapläjäys, eilen pihalta ja tänään jäältä.










sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Urheilua ja paljon unta

Huh, nyt on ollut menevä viikonloppu! Lauantaina käytiin ensin koirapuistossa mäyräkoira Manun kanssa ja illalla tunnin lenkillä. Yleensä teemme pidemmät lenkit metsässä suurin osa vapaana, mutta nyt halusin harjoitella ohittamista. Meni hyvin ja nyt se sujuu jo mallikkaasti. Nopea koira oppimaan.

Sunnuntaina Jedi oli aamupäivällä äidin kanssa pitkällä lenkillä, iltapäivällä mentiin tapaamaan toista shelttipentua, Kassua (joka on Jediä nuorempi, mutta paljon isompi, ja karvattomampi!) ja käytiin Mustissa ja Mirrissä. Mukaan tarttui näyttelyhihna ja uusi panta, oikein Ristomatti Ratiaa! Kuten saattaa arvata, sisällä ollessa on pentunen lähinnä nukkunut.


Nyt kun ohittaminenkin on jo kunnossa tai ainakin siihen suuntaan ollaan menossa, on meillä enää yksi "ongelma". Autoilu. Enää Jedi ei pahemmin kuolaa tai oksentele, mutta vihaa kuitenkin kevythäkkiään ja autoa. :( Olen suunnitellut että autoilua varten ostetaan autovaljaat ja aloitetaan siihen totuttelu ihan alusta, liikkumattomasta autosta. Kevythäkki tulee olemaan kuitenkin tarpeellinen näyttelyissä, joten aloitin tänään totuttamaan Jediä siihen, niin että siitä tulisi kiva paikka. Ihan suhteellisen hyvin se meni, nameja heittelin sen läheisyyteen ja lopulta sisälle, ja kyllähän tuo ne sieltä oven suulta hakikin. Aiemminhan se ei halunnut edes kulkea sen ohi, kun se oli eteisessä. Kyllä se varmaankin tästä, hitaasti mutta varmasti!


Koirapuistoilusta kuvia:




Jänis. :D