lauantai 30. toukokuuta 2015

Put me in summer and I'll be a... happy snowman!

Pieni radiohiljaisuus takana, pahoittelut - nyt on kuitenkin ensimmäinen lukiovuosi takana ja olen kyllä ihan tyytyväinen kun kaksi kolmannesta kursseista on numeroltaan 10. :) Ihan vielä ei täysin ala kesäloma sillä seuraavat kolme viikkoa menee kesälukiossa, mutta onhan sekin huomattavasti rennompaa.

Koulukiireiden takia pidettiin toukokuun vikat viikot pidettiin lomaa ohjatuista treeneistä. Ihan totaalinen agilitytauko meillä ei kuitenkaan ollut, sillä saatiin takapihalle kolme pilipaliestettä. Ollaan niiden avulla harjoteltu lähinnä kääntymistä. Pienillä, tiheillä intensiivitreeneillä saa kyllä tuloksia aikaan tosi nopeasti! Ainakin näin takapihalla Jedi kääntyy tosi näpsäkästi jo.



Noin muuten on ollut vähän agilitymasennusta. Tai pikemminkin kisamasennusta. Viimeiset kisat meni toki aika mahtavasti, mutta me noustiin omaan makuun sinne kolmosiin ihan liian nopeasti. Tahtoisin vielä käydä ykkösten radoilla, totutella siihen kisaamiseen, pitää hauskaa. Voitaisiin me tietysti kolmosissakin vaan hölläillä ja pitää hauskaa, mutta jotenkin oma mieli ei vaan pysty siihen. Ykkösissä näkyy vielä jos jonkinlaista menijää, mutta kolmosissa on taso aika korkealla eikä vaan tee mieli mennä "vähän sinne päin" -asenteella siihen joukkoon. Eikä Jedin vauhtikaan ole kirkkainta kärkikastia. Jotenkin ajatus siitä että tästä eteenpäin ei mitä todennäköisimmin mitään triplanollavoittoja tulla tehtailemaan tuntuu vaan niin lannistavalta. Tässä kilpauran alettua olen ihan yllättänyt itseni siitä kuinka kilpailuhenkinen olenkaan.

Ei siis ole ihan fiiliksiä kisaamaan, mutta ei sitä aina olekaan. Nyt vaan pidetään kisataukoa ja itse yritän saada ajatuksia pois siitä että pitäisi pärjätä ja olla suurin piirtein maailmanmestareita - ei Jedikään näin ajattele ;) Mitä vauhtiin tulee niin sitähän saa kyllä lisättyä. Kesän tai loppuvuoden teemana olkoon siis ensinnäkin kontaktien vauhti - ainakin juoksu-A tuo sitä nopeutta varsin kivasti - sekä vauhti radalla. Tehdään kivaa, suoraa etenemää kunnon draivilla. Samalla myös niitä kääntymisiä tiukemmiksi, kaarrosten pienentyessä aika pienenee myöskin. Eiköhän näillä päästä jo mukavasti alkuun!

Olen myös pohtinut Jedin vauhtia ja leluintoa. Lueskelin postauksia niiltä ajoilta kun oltiin harrastettu agilitya puolisen vuotta. Hehkutan niissä Jedin vauhtia, kuinka se on oikea sähikäinen ja todella taistelutahtoinen, lelut ovat Jedille ihan parasta. En tiedä onko oma näkemykseni muuttunut vaiko sitten Jedin käytös, sillä nykyään tuntuu että Jedi menee sellaista melko kovaa vauhtia, ihan keskivertoa. Lelupalkka tuntuu sille ihan mukavalta ja kyllä se tykkää leikkiä, mutta mikään leluhullu tai todella taistelutahtoinen se ei mielestäni (enää?) ole. Onko siis Jedi tällä hetkellä vähän kyllästynyt, ollaanko me tehty liikaa? Vai onko kyse vaan omista fiiliksistä. En tiedä, mutta pieni höllääminen tuskin tekee haittaa.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Haastellaan

(Liityin Blogloviniin ja jotta voin laittaa tämän blogin omakseni piti tällainen linkki heittää!    Follow my blog with Bloglovin  Sitäkin kautta voi siis seurailla tätä blogia. :) )



 Maaliin kastetut hännänpäät -blogi heitti meitä haasteella. Varsin sopivaan aikaan, koska eipä mulla tässä muutakaan kirjotettavaa olisi. Koulukiireet vie paljon aikaa ja siksi pidetään agilitystä vähän taukoa. Ainoa tapahtuma on ollut se viimeviikkoinen koulutus, josta ehkä saan kohta videot ja voin vaikka jotain tännekin raapustella!
 

Mutta se haaste: siis 11 kysymystä ja sitten pitäisi keksiä 11 omaa kysymystä, joilla haastaa seuraavat 11 blogia!

1. Lenkkeilettekö paljon metsässä?
- Tämä riippuu paljon vuodenajasta, kesällä melko paljon, talvella vähemmän. Sietäisi kyllä lenkkeillä enemmänkin, etenkin vaikeammissa maastoissa. Meillä on pari vakkaripaikkaa, toinen soista maastoa ja toinen hiekkakuoppia, niihin on vähän enemmän matkaa mutta kyllä se olisi sen arvoista. Tässäkin on hieman esteenä oma alaikäisyys, kun tarvisi vanhempien kyytiä. Tässä on lähempänäkin metsää, mutta se on aika sellaista tylsää ja tasaista maastoa, toki parempi sekin kuin asvaltti. In conclusion, liian vähän.
 

2. Kuinka usein harjaat koirasi?
- Jedillä on nyt ollut vuosisadan karvanlähtö joten tässä viikon verran ihan päivittäin. Normaalisti ehkä kerran parissa viikossa. 
 
3. Tykkääkö koirasi uimisesta?

- Kyllä Jedi ainakin oppi tykkäämään, viime kesänä ensin ahkerasti kannoin sitä syvemmälle ja pikkuhiljaa se alkoi itsekin uskaltautua, niin että loppukesästä se saattoi pulikoida vartinkin putkeen. Saa nähdä mitä se tänä vuonna sanoo, muistaako vielä mitä siellä vedessä tehdään vai täytyykö pitää toinen uimakoulu. Mun mielestä uiminen on niin hyvää liikuntaa koiralle että laitan Jedin kyllä uimaan joka tapauksessa. 
 
4. Montako pantaa koirallasi/koirillasi on?

- Taitaa olla neljä. Tai viisi jos vanha pentupanta lasketaan mukaan. Niistäkin yksi on saatu lahjana. Valjaita on kahdet. En ole niinkään "pantafriikki", jos ostovimma koiratarvikkeisiin tulee niin ostan leluja.
 

5. Haluaisitko muuttaa jotain koirassasi? Mitä?
- Ainakin tahtoisin Jedin olevan ihan pohjattoman ahne! Mutta joo, tätä on itse asiassa tullut aika usein pohdittua. Periaatteessa kyllä - tahtoisin että Jedissä olisi ihan hieman enemmän taistelutahtoa, vähän enemmän vauhtia, vähän enemmän röyhkeyttä ja noh, sitä ahneuttakin; siis vähän enemmän sitä harrastuskoiran potkua. Mutta toisaalta, tykkään siitä kuinka Jedi on kuuliainen ja aika rauhallinen. Se on niitä koiria että kun sanotaan istu niin sitten myös istutaan, eikä se esimerkiksi ole koskaan ottanut minun liikkeestäni häiriötä mm. pysäytyskontaktien kanssa. Jos se olisi vähän vauhdikkaampi, se ei välttämättä malttaisikaan niin hienosti. Loppujen lopuksi Jedi on harrastuskoirana ollut paras mahdollinen ensimmäiseksi koiraksi, se on rauhallinen ja kiltti, mutta menee kuitenkin suht lujaa. Jos se olisi ihan raketti, olisin ollut itse ihan hukassa kun alkeita opetellaan. Että siltä kantilta en ehkä kuitenkaan muuttaisi Jedissä mitään. Lisäksi, sitä saa mitä vahvistaa, uskon että Jediinkin saa vähän lisää vauhtia ja röyhkeyttä kun sen itsevarmuus kohenee. Ollaanhan me kuitenkin vasta agilityuran alussa.
 
6. Minkä rotuisen koiran haluaisit seuraavaksi?
- Varmaan sheltti sen takia, että onhan noi nyt vaan niin mahottoman helppoja ja monipuolisia, ja mulle on kerääntynyt ihan kiva kokonaiskäsitys mm. siitä, millaiset suvut ovat omaan mieleeni. Toisaalta tuntuu vähän että mun ihannesheltti eroaa aika paljon siitä millainen on rotutyypillinen sheltti, oma ihanteeni on siis sosiaalinen, taistelutahtoinen, hyvällä moottorilla ja hermoilla varustettu sheltti, tietysti toimivalla, sporttisella ulkomuodolla. Siksi olen pyöritellyt päässäni esimerkiksi parsonia ja koikkeria. Mutta niissä on se vika että ne eivät ole paimenkoiria. En siis ihan tiedä.


7. Lempiharrastuksesi koirasi/koiriesi kanssa?
- Kaipa se agility, ei me nykyään muuta harrastetakaan. Toko on jäänyt siitä syystä että noh, se vaan on tylsää :D


8. Onko sinulla "inhokkirotua"? Mikä?
- Enpä oikein tiedä. Kai se oikea vastaus tähän on että ne sairaalloiset, kuten nyt vaikkapa englanninbulldoggi. Noin muuten olen sitä mieltä että suurempi merkitys on yksilöllä sekä omistajalla. 

9. Mikä on paras hetki päivästä koirasi/koiriesi kanssa?
 - Jaa'ah. Ehkä se kun tulen koulusta kotiin ja Jedi on riemuissaan, tai sitten vähän myöhemmin kun pääsen viemään sitä lenkille tai treeneihin.


10. Pidätkö paimenkoirista?
- Juu. Jedi on ainakin sellainen helppo ja ihana pikku paimen, ei lähde koskaan kauas minusta ja löytyy sitä "emäntäni on jumalani" -asennetta. 
 
11. Mikä on lempikoirablogisi?

- Näitä on monia, aika vaikea sanoa. Noin yleisesti minua kiinnostaa eniten shelttikasvattajien blogit sekä agilityaiheiset. En nyt osaa erotella, mikä olisi se yksi ja paras.



Sitten pitäisi haastaa 11 muuta blogia. En nyt keksinyt kuin 7, kun aika monessa blogissa jonka olisin voinut haastaa onpi tämä vastikään tehty. :D

A-team
Tinkan elämää
Kun koira tuli kotiin
Pienet prinsessat ft. Paavo
Puikkonokka
Tassutellen
Nero ja Sora 

Ja kysymyksiä.

1. Miten kuvailisit omia koulutusmetodejasi?
2. Mitkä ovat koiranomistamisen huonoimmat puolet?
3. Entäpä parhaat?
4. Olisiko koirien jalostuksessa Suomessa mielestäsi jotain muutettava tai parannettavaa?
5. Mitä koirasi syö(vät)?
6. Kuinka paljon olisit valmis laittamaan koiraan rahaa, mikäli se loukkantuisi ja parantumisesta ei olisi mitään takeita?
7. Kuinka paljon panostat bloggaamiseen?
8. Kuinka paljon opetat koirallesi ns. turhia temppuja?
9. Millainen suhde sinulla on koirasi/koiriesi kasvattajiin?
10. Kuinka paljon lenkkeilette päivittäin?
11. Lempikoirarotusi pelkästään ulkonäön perusteella?

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Pikakelaus kakkosissa

Vappu vietettiin rennoissa tunnelmissa pikku pippaloilla. Jedi on aina oikea juhlien isäntä, kaikkien kanssa ois niin kivaa leikkiä :D Munkkeja saatiin sitten sulatella lauantaina Kokkosen Tuijan koulutuksessa ja sunnuntaina Agi-Kotkien kisoissa Pyhtäällä. Koulutuksesta mulla ei vielä ole videoita, toivottavasti ne tässä joku päivä saan käsiini!

Kisoihin lähdettiin rennolla mielellä kokeilemaan kakkosten ratoja. Kontaktit on nyt toistaiseksi vähän vaiheessa, joten päätin olla murehtimatta niistä. Kerran Jedi sitten A:lta loikkasikin ja puomilla jäi molemmilla agiradoilla neljä tassua kontaktin päälle, mutta nyt sitten pidetään se kunnon tauko ja ryhdytään korjaustoimiin!

Eka rata oli hyppyrata. Keskityin rataantutustumisessa lähinnä ekan putken jälkeisiin hyppyihin ja viimeiseen putkeenvientiin, joten pää tuntui aika sumuiselta radan aikana. Tein ensimmäisessä kinkkisessä kohdassa persjätön, ja kaarratuksien hinnalla saatiin esteet suoritettua oikein. Valssi olisi ehkä kääntänyt paremmin, mutta epäilin että Jedi olisi sitten hakenut toisen hypyn takaakiertona. Toinen ongelmakohta ratkesikin Jedin kaarratuksella; se tuli edeltävään hyppyyn vähän vinosti, joten linja putkelle muuttui loogisemmaksi. Niin me vain ensimmäisestä kakkosluokan startista saatiin aikaan nollavoitto kera LUVAn!



Seuraavan radan alussa Jedi varasti. En jotenkin tajunnut tilannetta, koska se ei ole ikinä tehnyt niin! Sen sijaan että olisin korjannut tätä possuilukäytöstä jatkoin hämmentyneenä. Hyihyi minua ja hyihyi Jediä. Hämmennyksen vallassa sitten käskytin A:lle sanomalla hyppy, vähän alkoi oma sekoilu ihan naurattaa. Kontakteista A:lla Jedi loikkasi, tosin osui kuitenkin kontaktipinnalle, keinu meni aika hitaasti ja puomi yllättävän nopeasti, tosin jäi 4o-asentoon 2o2o sijasta. Lopussa lähdin menemään sivuun ja ehdin jo ajatella että hitsit, sinne meni nolla, mutta Jedi haki hienosti hypyn mun sekoilusta huolimatta. :) Tästäkin siis nollavoitto ja toinen LUVA. Etenemä oli muuten 4,06, toistaiseksi meidän nopein agirata.



Vikalle radalle mentiin naureskellen että tuleekohan tästäkin nolla ja päästän kolmosiin! Rata oli aika simppeli. Lähdössä varmistin että Jedi lähtee vasta luvan kanssa ja niinhän se lähtikin. Tällä radalla puomi oli vähän hitaampi, keinu nopeampi ja A jälleen hitaampi. Lopussa tuli vähän epäuskoinen fiilis; tältäkin radalta nollavoitto ja SERT! Seuraavaksi kisataan kolmosissa, voi huhhahheijjaa!





Ensimmäisistä kakkosten kisoista triplanollavoitolla kolmosiin. Tuomarikin sanoi yleisesti palkintojen jaossa että joillekin riittää vain yksi päivä. :D Jos ykkösluokasta selvittiin nopeammin kuin ajattelin niin kakkosista mentiin kyllä sellaisella pikakelauksella että vieläkin on pää pyörällä! Nyt me sitten pidetään oikeasti se kisatauko, pistetään kontaktit kuntoon ja ehkä syksyllä kokeillaan kuninkuusluokan ratoja. Tämän päivän radat olivat kyllä omasta mielestäni tasoltaan pikemminkin haastavahkoa ykkösluokkaa ja kolmosluokkaan tarvitaan vielä paljon treeniä että pysytään kokeneempien perässä.